Iitapiru pannahinen, tahto mettälle hivenen.
Hättyytämhän pitkäkorvaa, luikkia iänikusta.
Siinä väänsi, siinä käänsi.
Halujansa voivotteli, himoansa hihkueli.
Päätti ukko vihonviimen,
Lähet mettään iitapiru,
tehet työtäs riippakorva.
Kirpoat kitisemästä, herkiät höpöttämästä.
Sinne meni Iitapiru, laski laulellen vesiä.
Haki Jussin, heikkopäinen,
Sitä haukkuen ajeli, raivopäisnä huuteleiksi
Meni tunti, meni kaksi
joki etehen tulevi.
Iita hulluna huuteli, ukko makkaraa paisteli.
Katto ukko kepsiänsä,
Katto kerran, katto toisen.
Vihonviimen hättäilevi,
kyrsä pusikkoon vilahti,
Iitan perrään kiirehtävi.
Menosa surman suuhun,
Jäämerentien iänikusen
pahalaisen perkelehen.
Kerkeävi ukko kuiten,
hätähän helevetillishen,
pelastamhan Iitapirun,
koirista kaikkein parhaimman,
höpöttäjän hurmaavimman,
irvistelijän ikusen.
Heh. Kalevalamittaa vähän, tähän.....