Nytte on mulla viiminen vappaapäivä ja Hiisi on saanu mettää kolomena päivänä. Tänhän mie kuuntelin sen ajoa muutaman tunnin. On se perkele periny ittepäisyyven emälthän. Isänsä on antanu sille varmaanki "painavan nokan". Ensimmäisenä päivänä se vähän niinku varotteli tulevasta ja toisena oli aika kuumana. Nytte kolomantena en voi sanua muuta, ku että "hullu" se on. Vaistonsa peräsä vaan mennee, eikä välitä misthän muusta. Huusin sitä tänhänki tovosen, ennenku se tuli luokse ja ontu aika pahoin. Paikallistin sen ontumisen syyn tuone lavan tienoile, elikkä varmastikki se on lihasrevähtymä. Sari saapii sen varmistaa kuhan tullee tuolta "amerikkalaisten kokkeista".

Tuosa vieresä pari "uunituoretta" kuvvaa tältä aamulta, joista voi päätellä tämän hetken säätilan. Net on kyllä vähän tärähtäny, mutta ei niitten ottajakhan ole ihan tärähtämätön.Vettä tullee taivhalta ja lämpö on lussan puolela. Tammikuu menosa kohta puolesa välisä ja loppuki lumi tekkee lähtyä. Ei tämä mithän hauskaa ole, ku on tottunu kunnon lumile ja pakkasile tähän aikhan. Tämä on melekhin ku lokakuusa ennen. Kohta on ihan yks lysti, ottaako koiranpennun kevväälä vai syksylä ku mettäsä sitä pystyy lämpötilan ja lumimäärän puolesta kulettaan ihan millon tahansa. Niin se mailma muuttuu.

Jaahans, duoda....Joulu meni ja vuosi vaihtu taas. Mitä vanahemmaksi ihiminen tullee niin sitä nopiammin aika kulluu. Mettäreisut on saanu unehuttaa tyystin jo kelienki puolesta. On ollu semmosia tappavan liukkaita kelejä ja niile vaihtoehtona taas koiran käpälile huonoja ja särmikkäitä kelejä. Täytyy kyllä tunnustaa että "kalustokhan" ei ole ollu koko syksynä oikhen kunnosa ja itteläki on ollu semmonen olotila, ettei oikhen ole kiinostanu koko homma. Saagala on nyt jo kolomas lääkekuuri menosa. Tulehus oli sillä siirtyny nytte "lompsaan". Hiisi katkas tällä kertaa etujalasta kynnen ja on ollu "seisonnasa" kolome viikkua. Iita on ainuana näistä pysyny tervheenä ku sen mieliharrastus on sohovala pötköttely sillon, ku ei muuten laiskota. Sen kunto ei korreloi sitä sen mettästysintoa ja jääräpäistä mettästä pois tulemattomuutta, jotenka senki käyttö on nytte pimiänä aikana rajottunu muutamhan mettäsä käynthin. No, uusi vuosi tuo uuvet kujhet.

Löysin tuolta arkistosta muutaman haalistunhen kuvan syksyltä 1977 ja net "kannathin" tänne. Net on otettu Arppeelta ja niisä on pari kaverusta ja se minun ensimmäinen ajava koira, elikkä "piikeli" Moona. Koira on ollu hauvasa jo rapiat 20 vuotta, eikä ole elämä käsitelly noita poikiakhan silikkihanskoila ulukonäön puolesta. Minua ei ainakhan tunnistas tuosta kuvasta enhän, olen mie sevverran "komistunu". Kaverin näkemisestä alakaa olhen kohta parikymmentä vuotta. Ei ollu vielä tuollon "kore-texiä" pojila päälä, ei ollu piipittäviä tutkia eikä pirisevät kännykät kuulunu kenenkhän mettävarustukshen. Koiraki sai tulla tauvola vilikashen eväsreppua, eikä se aiheuttanu mettämiehisä minkhänlaisia vihanpurkauksia eikä tunnekuohuja. On muuttunu tämänki harrastuksen "säännöt" aikalaila, eikä tojellakhan paremphan suunthan. Nuo kolome kuvvaa kertoo enämpi ku kolome tuhatta sannaa. Tuohon aikhan ei osannu kuvat vielä valehella.