Son sitte Jouluaatto ja häätys jopa ihimisiläki olla hyvä tahto. Tämä syksy on menny vähän niinku lamasa tuon pääharrastuksen osalta. Kelit on ollu aika syvältä ja kalusto nilikuttaa pahemman kerran. Hiisi on ollu persvaivanen ja niimpä sille häätyki tehä persremontti, elikkä poistaa anaalirauhaset. Saaga taas tykkää siitä lämpimästä jäneksenlihasta niin palijon, ettei näin vähilä lumila sitä uskalla viä mettään. Viime yönä on alakanu tilanne korijaantuun lumen osalta. Tuohon pienhen jokkeen hukku yks koekoira joku viikko sitte. Jää ei kestäny. Meinas siinä mennä pelastustoimisa tuomariki kylymäksi. Hirviharrastus on sen sijjaan pitäny tänä syksynä kiirheen päälä. Lupia tuli ihan yli kylykien ja saahaanki juosta loppuun asti niitten peräsä. Viime pyhänä oli aamula puhtaala lumela, jonku koiran sukusen elukan jämerän kokoset käyntijälet tuola Kivalon kairasa. Oli pistelly tietä myöten ainaki kolome kilometriä yöaikhan. Nyt häätyy lähtiä tervehtiin eesmenneitä verisukulaisia. Hyvät Joulut ja Paremmat Uuetvuojet kaikile!

Saagan kans uskaltauvuin mettään tänhän ja taas se teki "sen". Nyt vaan ovelammin, elikkä ei antanu ääntäkhän, ennenku jänes oli hampaisa. Sitte taas tuli ylypiänä esittelhen saalistaan mulle. No se sen söi ja lähti pyytään uutta. Taas yritti seurata iliman ääntä ensinä, mutta ethen sattuki nyt vähän kokenhempi jussi. Eihän siinä Saagala muu auttanu, ku alakaa haukkuun. Koekäynnit saapii taas panna "jäihin" Saagan osalta vähäksi aikaa. Häätyy keskittyä nyt tuohon "pikkuapinaan" ja ehken jopa "vanahaan rouvaan", joka on kyllä töisevä ottaa mettästä kiini. Jos joku keksis semmosen pillin, mistä tullee Emmertalin tunnusmussiikki, niin sillä net sais heleposti luokse : ).

Syksy tullee ihan hiipimälä. Yölämpötilatkaan ei meinaa puota alle viijentoista asteen. Koirien käytöle se asettaa omat rajotuksensa, ku lämmöt aamula alakaa huitelhen yli kahenkymmenen. Nyt kuiten alakas olla merkkejä ilimasa, että tilanne koriaantus. Eilen aamula oli vaan viis astetta lämmintä, ku Saaga oli taas mettävuorosa. Se taas rettuutti jänestä semmosen puoli tuntia ja sen jäläkhin se pupuressu joutu Saagale hampaishin taas kerran. Ihan pentujänes se oli, eikä sillä ollu mithän mahollisuuksia tuommosen "vauhtihirmun" eesä. Sillä meni ympyrä niin pieneksi ja samaksi, että se laukko loppujellopuksi koiran kittaan. Saaga on teheny saman homman jo kahesti tälle syksyle, niin että sen mettäsä käyttämistä häätyy vissiinki rajottaa. Saagan haukkumattomuuven takia ostethin sille tuommonen "rakkerin" ajoliivi ja häätyy sanua, että sillä oli puhtaasti positiivinen vaikutus. Syyn siihen löysi isäntä omasta ittestään, kovala ittetutkiskelula ja peilhin vahtaamisela. No, parempi myöhään, ku ei millonkhan.

Soon sitte mettästyskausi alakanu ja koiraaki saapii reenata ihan laillisesti. Ilimat on viilenhet mukavasti, eikä tarvi sen takia jäähä methän lähtemättä. Taas vouhotethan ajokoirapiireisä yhen sääntökohan muutoksesta kovasti. Sehän nyt on vaan niin, että jos ei ole entisiäkhän sääntöjä viittiny nouvattaa, niin miksikä se sääntöä muuttamala asia muuttus? Se on loputon kierre. Asenthet häätys muuttua ihimisilä ennenku sääntömuutoksila on asioihin mithän vaikutusta. Viime tuomarikoulutuksesa oli kuvvaava esimerkkitappaus joittenki "koiramiesten" asentheista koirajjalostusta ja koesääntöjä kohthan. Kyllä oli oikhen hölömöilyn aatelia se tappaus. Pösilöt ku ei käsitä mikä tämän koehomman päätarkotus on. Ollaan niin mahottoman kovia koiramiehiä olevinhan, mutta samala olhan valamiita polokashen koko ajokoiran ja koemuovon tulevaisuus ja uskottavvuus tunkioon mulukkuilemalla kokkeisa ja "tekemälä" tuloksia. Se kuulusa kakkenbladiki omisa housuisa lämmittää vähän aikaa, mutta sen jäläkhin se alakaa ärsyttään. Mutta minkäs teet? Jos ei ole selekärankaa ollu syntyishän, niin ei se sinne ennään myöhemmin kasvakkaan. Onneksi on kuiten semmosiaki, jotka on sissäistänhet asian ytimen ja osanhet välttää houkutukset. Vuosikirjasa häätys lukia jokkaisen kokkeen kohala koiraa arvostelleitten tuomareitten nimetki. Tekstiä korjattu.

Loma alakaa olla ihan viittä vaile lopusa. Kelit on kohelleet lomalaista ihan mukavasti viimiset kaks viikkua. Loppujellopuksi viis niistä keleistä, kuhan saapii olla pois työmaalta jonku aikaa. Reisattua tuli täälä isämmaasa. Yhistetty näyttely-/ lomareisu käythin kahen läppäkorvan kansa ja hauskaa oli.

Käythin tuosa sunnuntaina merelä reisusa. Kävästhin paistamasa makkarat Pensaskarisa ja otethin kuva tuosta mejän molempien "leivän isästä". Keli oli venneilyn kannalta ihan huippuluokkaa. Ajoma sitte Pensaskarista lähtiisä Keilarunnin kautta kotisatamhan. Sarvesaki olis haluttanu käyvä, mutta aika ei antanu periksi, ku koiratki vaati ruokaa. Matkaa tuli merikortin mukhan n. 60 km.

Kemin koiranäyttely 11-12. 07. 2009

Tuosa viikolloppuna oli Kemisä isommanpuoleinen koiranäyttely. Koiria oli tommoset 1400 kpl kehisä kahtena päivänä. Net oli kans kahen päivän talakoot semmosile koiraharrastukseen sittouttuneile ihimisile, jokka ei kavaha sannaa "viikollopputalakoot". Tietenki siinä hommasa on se "ydinporukka" talakoillu jo viime kesäsästä asti pohojatöitten kimpusa ja se, mikä siitä oli lopputuloksena on toela kunnioitusta herättävä saavutus. Aina ruukathan arvostella näyttelyä niitten suunnalta, jokka sinne koirijaan tuo. Miepä yhtenä viikollopputalakoolaisena annan arvostelut näyttelykävijöistä. Molempina päivinä tuli sisäle ilosta ja rentua porukkaa. Vaikkaki monesta kilipailujännitys paisto jo kauas, niin hermot oli hyvin hallinnasa. Ainahan tietenki jollaki sattuu niin, että on liijan "kireät sukkanauhat" ja se tekkee ylimäärästä ressiä ja vettää naaman "kaheksikole". Tämäki kuuluu asiaan. Ainua, mikä mejän "pisteesä" oli minusta miinusta, oli se että joilaki harvoila oli koiriitten paperit vähän sekasin ja hakusesa. Se paperiliitin sielä koirapassisa tekkee ihimeitä. Sillon sitä ei tarvi sellailla turhanpäiten ja homma on jouhevaa. "Ammattilaisila" tämmöset hommat on jo selekäytimesä ja oliski suotavaa, että he levittäsivät sitä tietua laajemmastikki. Täsä näyttelysä mie antasin joka tappauksesa näytileasettajile arvosanaksi tommosen ysipuolikkaan, asteikola 4-10.

Tänhän käythin Rovaniemen Juhannusnäyttelysä Saagan kansa. Hiisi oli aamula kuumeesa ja sitä ei voinu ottaa mukhan ollenkhan. No Saaga selevisi kunniala siihen asti ku sen laskethin seleviävänki, elikkä kilipailuluokhan asti. Se kyllä näytti tympäännyksensä ympyrän juoksemista kohtaan aika äkkiä kehäsä, mutta nakin voimala se haalas ittensä kilipailuluokan nelijänneksi. Arskaki sitä kannusti ennen kehhää, mutta homma oli siinä kuiten. Kilipailuluokasa pärijää vaan parhaat. Hyvä ja taiten rakennettu näyttely se oli jokatappauksesa. Lättykahavit juothin porukala Saagan kansa ja tyär oli tyytyväinen, ku pääsi kotia reisusta.

Täsä melekhin mejän talon kuppeesa on tälle kevvääle nähty karhuemoki kaksosinneen, joku viikko sitte! En tiä vaan kuinka palijon on tuosa tottuutta matkasa. Alueela on pyöriny mettäkonhet koko kevhän ja pannee eppäilyttämhän, olisko karhuemo viihtyny sielä pentujensa kansa? Tiijä sitte? Joku ihimishin tottunu tarhakarhu saattas tuommosta meteliä sietääkki? Varmahan ei voi olla kuiten. Asiantuntijat ei ole käyny sitä hommaa minun tietääkseni totiamasa? Monestikko on sekotettu hirvilehemä kaksosvasoneen karhuun? Net vasat on syntymänsä jäläkhin meleko ruskeita ja emä niitten päältä pirun äkänen.

Keminmaan koiranäyttely 23. 05. 2009.

Ilmottautuminen ja rokotusten- tarkistuspiste

Hieman harvinaisempi rotu: Istrianajokoira

"Jenkki-Jeremiah" oottelee kehään pääsyä

Kaksi konkaria ja ryhmäkehän voittaja Ilona

Punaturkkinen kansalliskoira oli ryhmäkehän kolmas

Suomenajokoira Ilona oli näyttelyn toiseksi kaunein

Alakukesä alulhan ja Vaput on kärsitty. Äitienpäivän ruusu on istutettu rakhan emon hauvale ja tänhän, yövuorojen jäläkheisenä ensimmäisenä päivänä otin venosen esile huoltua varten. Pesuhommat oli ajatuksena, mutta hallapiru oliki pannu letkut jäähän ja nyt häätyy ootella niitten sulamista. Mie näjin tuosa yhtenä aamuna töistä tullesa ku ukkoteeri yritti iskiä pitkäjalakasta kurkia ittele vaimoksi. Näky oli aika koominen. Kuvvaa mie en siitä saanu mutta naureskelin sitä näkyä vielä sillonki ku pääsin vällyjen välhin nukkumhan. Kyllä nytte kevväälä on hormoonit sekasin jokapuolela luontua.

Kevät jatkuu aika kylymänä. Pirummoinen pohojostuuli ja paripykälää pakkasta. Aurinko kylläki räköttää pilivettömältä taivhalta. Pääsiäisenä kävimä Sarin kansa lumikengilä Kivalon kairasa, elikkä kävimä "ulukona syömäsä". Jäneksenjälet oli käyny harvinaisiksi, ku taas supin jälijet on lissääntyny pirusti. Siihen häätyy ens syksynä puuttua. Tuli toettua seki, että aika sopiva liikuntamuoto "rasvanpolttoon" tuo lumikenkäily. Kyllä oli illala pehemiä olo ku sohovale oikas ittensä.

Tulima eilenillala Tamperhelta. Käythin sielä kansaivvälisesä koiranäyttelysä Saagan ja Hiisin kansa. Messu- ja urheilukeskuksela oli hyät puithet ja sielä vallitti hyä kennelhenki, vaikka oliki paikkapaikon ahasta. Koiria oli ilimotettu tähän kakspäiväshen näyttelhyn n. 7000 ja kyllä niistä puolet oli sielä eilen. Suomenajokoiria oli 17. Päänäyttelysä ajokoiria ei ole ku vähän yli kaksinkertanen määrä! Mistähän tämäki kertoo? Siitä vishinki, että täsä harrastuksesa on tuon koiran väistyttävä tuon järjestötoiminnan ja loputtoman vallanhimon tieltä. Niitä riittää nuita "polterkeistejä", elikkä räyhänhenkiä. Nyt kuiten siihen eilishen näyttelhyn. Hiisi oli eilen aikalaila jumisa ja ujosteli vielä enämpi ku normaalisti. Saaga taas toi esile uuven puolen ittestään. Se pirulainen rupes pn-kehäsä pelleilhen ihan tolokuttomasti. Se vishin pitkästy ku piti kehäsä rampata yhäkseen. Met juoksima siinä kehhää ympäri ja pari kierrosta meni ihan nätisti, mutta sitte rupes tuntumhan köyvesä ensimmäiset nykäsyt ja niihän se pani pershet kenttään kesken juoksun. Mie sitä koitin maanitella liikkeele, mutta koira oli päättäny hommat erilaila. Se kellahti syrjälhen ja saman tien mätipuoli ylöspäin siihen lattiale. Mie sitä siinä äimistelin ja rupesin tahtomhan jalolleen. Eihän se muuta ku alako heiluttamhan häntää siinä maatessaan ja katteli mua ihimeishän. Mulla alako naurattaan ihan helevetisti ku kampesin sitä pystyyn siitä lattialta. Saaga tekkeyty ihan jalattomaksi. No sain mie sen siitä kuiten liikkeele ja se tuntu kulukevan ihan hyvin. Mie taas painoin rinta rottingila menemhän. Äläpä mithän, ku tuli kierros täythen, tuntu taas nykäsy remmisä. Tällä kertaa kuvio oli semmonen, että menthinki ylösalasin suorhan juoksusta, häntä alako heilumhan heti ku selekä tapas lattian ja se naamanilime oli koirala niin vahingonilonen, että mie rupesin turskahtelemhan, eikä se naurun piättely enhän mulla onnistunu. Ei se onnistunu monelta kehän ympärilläkhän. Nyt siinä oliki täys työ kyörätä koira oikein päin. Se ku oli tehty, niin sijotus oliki jo selevä täsä näyttelysä. Eikä se ollu ensinkhän huono sijotus. Hommasta ei tallentunu ittele yhthän kuvvaa, mutta jos joku sai sen ikkuistettua, niin mulle voi kuvia lähettää.

Niin loppu taas kausi. Viimisen kuukauven mettäkäynnit supistu yhteen kertaan ja koko kauvelaki net jäi hävettävän vähäksi. Lunta sato koko talaven eestä ihan parisa viikosa ja lumityöt on tullu taas tuttuaki tutummaksi. Ihan jo rupes kyrsimhän koko homma. Jos ei saja lunta, niin pittää pakkasia. Lumi on vieläki semmosta puuteria, ettei suksikhan kanna. Saaga on sairastanu syksystä alakain ja ollu jos minkälaisela lääkekkuurila koko ajan. Samoten työelämäsä on "herrat koetelhet" syksystä saakka ja tekevät sitä etelhen. Tämmöset asiat on vieny tehoja pois harrastuksista.

Iitapiru pannahinen, tahto mettälle hivenen.

Hättyytämhän pitkäkorvaa, luikkia iänikusta.

Siinä väänsi, siinä käänsi.

Halujansa voivotteli, himoansa hihkueli.

Päätti ukko vihonviimen,

Lähet mettään iitapiru,

tehet työtäs riippakorva.

Kirpoat kitisemästä, herkiät höpöttämästä.

Sinne meni Iitapiru, laski laulellen vesiä.

Haki Jussin, heikkopäinen,

Sitä haukkuen ajeli, raivopäisnä huuteleiksi

Meni tunti, meni kaksi

joki etehen tulevi.

Iita hulluna huuteli, ukko makkaraa paisteli.

Katto ukko kepsiänsä,

Katto kerran, katto toisen.

Vihonviimen hättäilevi,

kyrsä pusikkoon vilahti,

Iitan perrään kiirehtävi.

Menosa surman suuhun,

Jäämerentien iänikusen

pahalaisen perkelehen.

Kerkeävi ukko kuiten,

hätähän helevetillishen,

pelastamhan Iitapirun,

koirista kaikkein parhaimman,

höpöttäjän hurmaavimman,

irvistelijän ikusen.

Heh. Kalevalamittaa vähän, tähän.....

Nytte on mulla viiminen vappaapäivä ja Hiisi on saanu mettää kolomena päivänä. Tänhän mie kuuntelin sen ajoa muutaman tunnin. On se perkele periny ittepäisyyven emälthän. Isänsä on antanu sille varmaanki "painavan nokan". Ensimmäisenä päivänä se vähän niinku varotteli tulevasta ja toisena oli aika kuumana. Nytte kolomantena en voi sanua muuta, ku että "hullu" se on. Vaistonsa peräsä vaan mennee, eikä välitä misthän muusta. Huusin sitä tänhänki tovosen, ennenku se tuli luokse ja ontu aika pahoin. Paikallistin sen ontumisen syyn tuone lavan tienoile, elikkä varmastikki se on lihasrevähtymä. Sari saapii sen varmistaa kuhan tullee tuolta "amerikkalaisten kokkeista".

Tuosa vieresä pari "uunituoretta" kuvvaa tältä aamulta, joista voi päätellä tämän hetken säätilan. Net on kyllä vähän tärähtäny, mutta ei niitten ottajakhan ole ihan tärähtämätön.Vettä tullee taivhalta ja lämpö on lussan puolela. Tammikuu menosa kohta puolesa välisä ja loppuki lumi tekkee lähtyä. Ei tämä mithän hauskaa ole, ku on tottunu kunnon lumile ja pakkasile tähän aikhan. Tämä on melekhin ku lokakuusa ennen. Kohta on ihan yks lysti, ottaako koiranpennun kevväälä vai syksylä ku mettäsä sitä pystyy lämpötilan ja lumimäärän puolesta kulettaan ihan millon tahansa. Niin se mailma muuttuu.

Jaahans, duoda....Joulu meni ja vuosi vaihtu taas. Mitä vanahemmaksi ihiminen tullee niin sitä nopiammin aika kulluu. Mettäreisut on saanu unehuttaa tyystin jo kelienki puolesta. On ollu semmosia tappavan liukkaita kelejä ja niile vaihtoehtona taas koiran käpälile huonoja ja särmikkäitä kelejä. Täytyy kyllä tunnustaa että "kalustokhan" ei ole ollu koko syksynä oikhen kunnosa ja itteläki on ollu semmonen olotila, ettei oikhen ole kiinostanu koko homma. Saagala on nyt jo kolomas lääkekuuri menosa. Tulehus oli sillä siirtyny nytte "lompsaan". Hiisi katkas tällä kertaa etujalasta kynnen ja on ollu "seisonnasa" kolome viikkua. Iita on ainuana näistä pysyny tervheenä ku sen mieliharrastus on sohovala pötköttely sillon, ku ei muuten laiskota. Sen kunto ei korreloi sitä sen mettästysintoa ja jääräpäistä mettästä pois tulemattomuutta, jotenka senki käyttö on nytte pimiänä aikana rajottunu muutamhan mettäsä käynthin. No, uusi vuosi tuo uuvet kujhet.

Löysin tuolta arkistosta muutaman haalistunhen kuvan syksyltä 1977 ja net "kannathin" tänne. Net on otettu Arppeelta ja niisä on pari kaverusta ja se minun ensimmäinen ajava koira, elikkä "piikeli" Moona. Koira on ollu hauvasa jo rapiat 20 vuotta, eikä ole elämä käsitelly noita poikiakhan silikkihanskoila ulukonäön puolesta. Minua ei ainakhan tunnistas tuosta kuvasta enhän, olen mie sevverran "komistunu". Kaverin näkemisestä alakaa olhen kohta parikymmentä vuotta. Ei ollu vielä tuollon "kore-texiä" pojila päälä, ei ollu piipittäviä tutkia eikä pirisevät kännykät kuulunu kenenkhän mettävarustukshen. Koiraki sai tulla tauvola vilikashen eväsreppua, eikä se aiheuttanu mettämiehisä minkhänlaisia vihanpurkauksia eikä tunnekuohuja. On muuttunu tämänki harrastuksen "säännöt" aikalaila, eikä tojellakhan paremphan suunthan. Nuo kolome kuvvaa kertoo enämpi ku kolome tuhatta sannaa. Tuohon aikhan ei osannu kuvat vielä valehella.