Tämän syksyn viiminen hirvi mejän porukan osalta kaatu sunnuntaina vihon ja viimen. Eilen alako sitte sopivasti talaviloma ja pääsi nauttiin ihan päätoimisesti tästä ajokoiraharrastuksesta. Vähän tökkimällä se eilen alako ku Saaga parin viikon "seisonnan" jäläkhin meinas jumia mettään kokonaan. Illala vasta suostu tulleen pois ja sittekki meinas vielä auton ovelta pyörtää takasin ajohommiin. Kyllä mie manasin koiraa ootellesa kaikki maholliset helevetinperkeleet essiin maan alta ja taisinpa kirota koiraaki vähin. Tännään käytiin Hiisin kansa ja "ajeli" seki pari tiimaa, vaikkaki se oli semmosta sielätäälä haukuskelua. Pakkasta oli alun toistakymmentä pykälää ja semmonen pirullinen vinkka kävi pohojosesta, että ukola petti luonto ennenku koirala. Lämminhän siinä tuli koiraa kiini juostesa, suorastaan paita kastu. Ei meinannu Hiisikään antautua remmin päähän ihan heti. Pysähty vasta ku näki, että mikä höyrypilivi sielä peräsä tullee ja pittää kovvaa tuhinaa. Ossaa nuot naisenpuolet olla oikukkaita toisinaan. Iita kävi Sarin kansa sunnuntaina mettässä. Iitan kansa on niin heleppo mennä, ku se on semmonen seinävarma ylösottaja. Jos ei satu Iitale huono päivä, niin ajoki on yhtä varmaa. Mie oon sitä aatellu kokkeilla ketun jälile, jos se vielä niihin suopus. Niisä hommisa ku on tuo herättely täyttä plussaa ja onhan se kettu muutenki helepompi ajettava ku jänes.